sunnuntai 24. toukokuuta 2015

Neliöitä?

Moikka!

Mä en olekaan vähään aikaan kirjoitellut taas juurikaan! ☺Innokkaammat ovat saaneet vuoronsa ensin. Kerron tilkan jo kaisan mainitsemasta Fresnosta. Välietapistamme Las Vegasin ja San Franciscon välillä.



Vietettiin kolme yötä oikein mainiossa Holiday inn airportissa jossa löytyi uima-altaat, kuntosalit ja kaikki oheistoiminta! Kaupunki itsessään tuntui koostuvan tasapaksuista neliöistä ja yhdestä ostoskeskuksesta ;) Kaisa keskittyi shopautteluun, Tuukka baseball juttujen metsästämiseen ja allekirjoittanut koitti löytää tilauksesta maastohousuja tutuille suomeen (ei ollut kokoja, kerrankin olikin liian isoja ftw).



Käytiin katsomassa Mad Max sekä todettiin että jenkit tekee paremmin sushin kuin japanilaiset! :D Panda Express on voittoa! Menkää! Pizzahutissa voi myös syödä överit juustopitsalla...



Tuukan kanssa ajeltiin about koko kaupunki läpi ja se koostui tosiaan neliöistä.


Ps. Tullessa Fresnoon koukattiin kuolemanlaakson kautta.
Pss. Vegasissa satoi vettä :D Tule keskelle autiomaata js koe vesisade.

tiistai 19. toukokuuta 2015

Yllätyksiä ja pettymyksiä

Los Angeles ei ollut ihan sellainen, joksi sen olin kuvitellut. Voisin jopa kuvailla sitä kauhtuneeksi. Tämä siis siltä (vähin) osin, jota itse sitä näimme. Matkustusväsymys verotti myös osaltaan vain paripäiväistä pikavisiittiämme suurkaupungissa. Majoitus varattiin edullisuuden mukaan ja päädyttiin Inglewoodiin, joka ei nyt suoranaisesti ole tunnettu rauhallisuudestaan. Hostelli oli kuitenkin ok ja turvallisen oloinen, auto saatiin porttien taakse parkkiin ja siten kaikki meni mallikkaasti eikä saatu luodista 😁



Itse nautin Losissa eniten ensimmäisen illan elokuvaretkestä ja toisen päivän Hollywood-ihmettelyistä Universal Studioiden yhteydessä shoppaillen (Pekka kävi ainoana itse studiolla) sekä Griffit Park Observatorysta, josta näkyi Hollywood-sign ja upea valomeri pimenevän kaupungin yllä. Ehdittiin lisäksi käymään myös Venice ja Malibu Beacheillä, (GriffitH Parkissa vahingossa :D), Hall of Famellä ja Tuukan aiemmin mainitsemassa CaliforniaScience Parkissa.



Matka Vegasiin kesti pysähdyksineen n. 5 - 6 tuntia ja perillä vihdoin alkoi näyttää siltä, miksi amerikkalaiset, aurinkoiset suurkaupungit olin kuvitellut. Tosin Vegasin mielsin etukäteen auringonpaahtamaksi, vähän kulahtaneeksi ja mauttomaksi valovälkehelvetiksi, niin sain tälläkin kertaa yllättyä - onneksi positiivisesti! :) Olihan kaupunki täynnä valoja ja showta, mut ei sillä tavalla mauttomasti kun olin ajatellut. Kasinohotellimme SilverSevens oli hintaansa nähden oikein positiivinen yllätys siisteine huoneineen, uima-altaineen, punttiksineen ja sekä maukkaine että edullisine buffetteineen! Strippi oli kävelymatkan päässä ja Hard Rock Cafe ihan naapurissa. Vegas-kyltillä meillä kävi ihan uskomaton yhteensattuma, sillä törmättiin siellä Fijillä tapaamaamme norjalaispoppooseen! Vietettiin Vegasissa kolme yötä, enemmänkin olis voinu olla, mutta viikonloppuhinnat pomppas sen verran, että päätettiin jatkaa matkaa.




Oltiin vähän ihmetelty TripAdvisorin neuvoja alkaa suunnittelemaan retkeä Grand Canyonille noin 6 kk ennen (ollaan menty koko matka päivä kerrallaan, eikä varailtu juur asumuksiakaan etukäteen). Opittiin tällä kertaa kuitenkin kantapään kautta, että oli siinä ohjeessa jotain perääkin 😁 lähdettiin ekan Vegas yön jälkeen päiväretkelle Hoover Damin kautta Grand Canyonille (huom nro 1: päiväretki siitä syystä, ettei järkevää majoitusta ollu enää Grand Canyonilla saatavana). Lähdettiin verrattain aika myöhään liikkeelle ja Hoover Dam otti oman aikansa (huom nro 2: ei kahta suurta ja toisistaan suhteellisen erillään olevaa nähtävyyttä 6-8 tunnin aikahaarukkaan). Jatkettiin kuitenkin padon jälkeen vielä Arizona Last Stopille syömään ja kyselemään ajo-ohjeita. Selvis, että homma menis aika juostenkustuksi jos mennään niin myöhään, joten yhteisymmärryksessä tehtiin vaikea päätös jättää maailman 7. ihmeen ihastelu vielä toistaiseksi tulevaisuuteen. Sillekin tulee vielä aikansa, mut se ei ollu tällä kertaa! 😊




Nyt suunnataan kovasti kohti San Franciscoa, mutta pysähdyttiin matkalla ensin yöksi pieneen Olanchaan ja nyt muutamaksi yöksi Fresnoon. Täältä on löytyny mm. mukava leffateatteri Mad Maxin katseluun, herkulliset uudet tuttavuudet Five Guys, I♡Sushi ja The Cheesecake Factory sekä vanhat tutut Starbucksit ja Pizza Hut ja Taco Bell. Pekalta näistä lisää, mutta nyt jatkuu matka kohti San Franciscoa! :)

~Kaisa

keskiviikko 13. toukokuuta 2015

Lift Off!

Fiji Time. No hurries, no worries. Paratiisin saarilla oli mahtavaa ja hyvästit saarenpahaselle jätin hyppäämällä lähtöpäivän aamuna laskuvarjolla 10 000 jalan korkeudesta. Huikein kokemus ikinä!


Los Angelesiin saavuimme hämmentävästi aikaisemmin saman päivänä (ylitimme päivämäärärajan). Halvan majoituksen perässä päädyimme omalla tavallaan hurmaavaan Inglewoodin kaupunginosaan. Menemättä yksityiskohtiin tapasimme mm. paikallisen pienyrittäjän ja söimme pikaruokalassa, jonka työntekijät olivat (syystä) tilkitty paksun panssarilasin taakse.


Ilman autoa ei suuressa Los Angelesissa pärjää. LA:ssa emme viettäneet paljon aikaa ja kaupunkia ajeltiin ristiin rastiin 7-kaistaisen moottoritien kuhistessa autoja. Spotteihimme kuului mm; Venice Beach, Universal studios, Griffith observatorio/park ja Hollywood boulevard.

Avaruus on jo jonkin aikaa ollut lähellä sydäntäni. Los Angeles - Las Vegas road tripin yhteydessä vierailimme California Science Centerissä, jossa vain 2$ hinnalla pääsin vihdoin näkemään yhden jo eläkkeellä olevista avaruussukkuloista, Endevaurin. Olin lapsi karkkikaupassa. Maailman monimutkaisimman masiinan ympärillä tuli pyörittyä puolitoista tuntia, eikä se tuntunut riittävän. Huomioni kiinnittyi jokaiseen naarmuun, tahraan ja palamisjälkeen, joita sukkulavanhus oli kerännyt lentäessään 400km korkeudessa ilmakehän yläpuolella. Alus oli tuonut turvallisesti kotiin monta astronauttia palvelusvuosiensa aikana ja nyt tämä härveli oli vain kosketusetäisyyden päässä minusta. Ehdottomasti yksi reissun kohokohdistani. Seuraavat päivät pyöritään Vegasin ja Grand Canyonin maisemissa ja niistä varmaan kuullaan tulevissa blogeissa.

Stay tuned!
 -Tuukka

perjantai 8. toukokuuta 2015

Kevyt puhuri yllätti paratiisissa

Meistä ei ole kauheasti kuulunut täältä Fijin suunnalta, ollaan nimittäin mallikkaasti sopeuduttu paikalliseen mentaliteettiin "Fiji time - no hurry, no worrie" sekä omaan Fiji-tavoitteeseemme, nimittäin totaaliseen rentoutumiseen. Ollaan reilun viikon jälkeen hidastuttu jo vähintään puolella norminopeudestamme - kävelyn, ajatuksenjuoksun ja ihan kaiken suhteen :D

Sunrise @Waya Lailai, Fiji


Muutama päivä sitten alkoi tuulla pikkuisen ja tällä hetkellä ei pysy enää haarukat tai posliiniset suola&pippuritelineet katetun aamupalaterassin pöydillä. Suuremmilta sateilta ollaan onneksi säästytty ja aurinko on yhtä-kahta päivää lukuunottamatta paistanut mukavasti. Ukkosmyrskyä on myös povattu, mutta vielä ei olla sitä päästy kokemaan! (Tai no, öistä en voi mennä vannomaan, koska en varmaan heräis vaikka taivas repeäis! Lisäks oon alkanut heräämään auringon noustessa 6 aikaan ja kun aurinko illalla laskee myös 6 aikaan ja illallinen alkaa 7 kieppeillä, niin painelen siitä sitten yleensä silmät ristissä nukkumaan 9 aikaan 😁)

Palmut saa kyytiä tuulella


No mutta! Levätty on ainakin kunnolla ja nukuttu niin, ettei päiväuniaikaan välillä tule edes uni. Ollaan monesti vitsailtukin muidenkin matkaajien kans tääl, et täytyy rentoutumisen olla rankka laji, kun edes päiväunia ei enää jaksa nukkua! Ollaan tavattu Fijillä tosi paljon norjalaisia, ruotsalaisia, brittejä, tanskalaisia ja jonkin verran saksalaisia ja italialaisia. Lisäks yksittäisiä tyyppejä Kanadasta, USAsta, Hollannista, Israelista, Itävallasta, Australiasta ja Ranskasta.


Paikallinen Boxi,
BisnesAkatemialle vinkiksi ;)


Päikkärit varjoisassa riippukeinussa ♡


Täällä on paljon nuoria, lukion jälkeen välivuodeksi Australiaan tai Uuteen-Seelantiin töihin lähteneitä skandinaaveja ja eurooppalaisia, jotka sit töiden jälkeen matkustelee tienisteillään muutaman kuukauden. Yhden yhteenkään suomalaiseen ei olla vielä törmätty itseasiassa Uudesta-Seelannista lähtien! Lämpimästi suosittelen kuitenkin sellaistakin vaihtoehtoa jos pohdiskelee välivuottaan. Näkee maailmaa, kielitaito karttuu, oppii pitämään huolta itsestään ja taloudestaan ja mikä parasta - tutustuu uusiin ihmisiin eri puolilta maailmaa! Monelta pitkään matkustaneelta oon kuullu, että on kiva palata takasin kotiin ja odottaa jo perheen ja kavereiden näkemistä sekä opiskeluiden alkua. Kaukaa näkee paremmin lähelle ja pystyy muodostamaan mielipiteen asioista laajakatseisemmin.

Sunset @Coral View, Fiji

Waya Lailai -poppoo


Jos meinaa kuukausia viettää Fijillä, niin on hyvä varautua totaaliseen tahdin hiljentämiseen, sillä meno täällä on aivan erilaista ja tekemistä ei ole hirveästi. Olin itse varautunu siihen varsinkin näiden kahden viikon osalta, joten nautiskelen täällä olosta ja nimenomaan olemisesta ihan törkeästi! Auringon paistaessa kaikki on hyvin - joko voi köllötellä rannalla, snorklailla ihmettelemään mitä kauniimpia näkymiä meressä tai nousta vuoronperään kajakkiin ja subbailulaudalle ja kierrellä saaria!




~Kaisa

ps. Äidille oikein hyvää syntymäpäivää halausten kera tänään, 8.5.♡♡😙



sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Uuden-Seelannin roadtrip


Meidän suositus on ehdottomasti lähteä pois kaupungeista! Autolla oli helppo ja mukava kulkea, majoituttiin melkein kaikki yöt YHA-hostelleissa, joko 4-10 hengen dormeissa (25-30 nz$) tai vähän kalliimmalla (n. 50 nz$) sai oman huoneen omalla kylppärillä. Muuten kylppärit ja vessat sekä keittiöt ja oleskelutilat oli kaikkien yhteisessä käytössä. Homma toimi mutkattomasti ja tuli tavattua uusia ihmisiä kokkailujen ja grillauksen lomassa :)

Auckland
Pitkän lennon jälkeen loikoiltiin aurinkoinen päivä Kohimarama Beach-rannalla. Auckland ei ainakaan meidän kokemuksella ollu kovin suuri kaupunki.

Lähdettiin jatkamaan matkaa heti seuraavana päivänä, sisempää itärannikkoa pitkin ja pysähdeltiin mm. seuraavissa paikoissa; Miranda (hot springs ja koska Miranda♡), Native Tree Café (rento ja välitön tunnelma♡) ja Matamata, jossa Konnun kuvauspaikat sijaitsevat.

Rotorua
Ihana pikkukaupunki! YHA-hostelli oli myös Aucklandiin verrattuna paljon mukavampi ja siistimpi! Viivyttiin pari yötä, kokonaisena päivänä shoppailua ja illalla rentouduttiin Polynasian Spassa, joka perustuu luonnon kuumille lähteille, altaiden vedet olivat 38-42 asteisia. Ainut miinus oli, että paikka haisi veden rikin takia pilaantuneelle kananmunalle, mutta siihen tottui pian... Hiuksissa tuoksu kulki vielä pari päivää mukana :D

Rotoruasta n. 15-20min ajomatkan päässä Lake Okareka, jonka maisemissa Kaisa kävi ratsastelemassa.

Matkalla seuraavaan paikkaan, kuljettiin läpi Taupon, Lake Taupon ja itärantaa pitkin Turangiin, jossa käytiin ihmettelemässä kuumia lähteitä ja pulppuavia mutakuoppia sekä lilluttiin lämpimässä altaassa. Juur ennen ku päästiin National Parkiin, niin pysähdyttiin ihailemaan Milkywaytä pilkkopimeässä tien reunaan, uskomaton näky!



National Park
Tongariro Alpine Crossing, eli 19 km vaellus Tuomiovuori-maisemissa. Noin 10 km nousua 1000 metrin korkeuteen (merenpinnasta yhteensä n. 1800 m) ja samanmoinen alaspäin. Kannattaa ottaa rennosti ja tankata edellisenä päivänä ja seuraava päivä on hyvä varata palautumiseen. Samaan iltaan ei välttämättä kannata sopia treffejä ;D (Ei ollut niin kylmä enää huoneessa... t. P)

Wanganui
Arvottiin Wanganuin ja Napierin välillä, mutta päädyttiin Wanganuihin, koska nähtiin National Parkin seinällä juliste luonnonpuistossa olevasta "Bridge to Nowhere":sta. Ei kuitenkaan jaksettu edellisen päivän vaelluksen jälkeen lähteä sillalle, mutta ajeltiin Wanganui Riveriä seurailevaa pikkutietä pitkin ja pysähdeltiin aina välillä ihailemaan maisemia.

Wanganuista ajeltiin rantatietä pitkin Wellingtoniin ja pysähdyttiin Pukerua Bayn kohdalla rannalla. Huikeat näkymät, auto jätettiin ylös ja käveltiin pikkuista kivipolkua pitkin rantaan. Tuulen nostattamat aallot jylisi rantaan ja hiekka huuhtoutui veden voimalla pois jalkojen alta. Ihania simpukoita, auringon pilkahduksia ja meren kauneutta♡

Wellington
Saatiin huone WildZebra-nimisestä hostellista. Yhteiskeittiössä olikin villi meininki lauantai-iltana, ranska ja espanja kuului koviten ylitse muiden ja porukkaa oli ympäri maailmaa! Musiikki soi, osa söi, toiset pelaili ja jotkut tanssivat. Mainiota! :)

Lautta Pictoniin olisi kannattanut varata etukäteen, sillä eka oli täynnä ja päästiin vasta iltalaivalle. Auto jätettiin aamulla sataman lähelle ja saatii  sieltä kyyti terminaalille. Vietettiin aamupäivä kaupungilla ja iltapäivästä Kaisa ja Tuukka lähtivät seuraavan kukkulan valloitukselle Te Ahumarangi Hillille, aivan Wellingtonin kaupungin vieressä. Muutaman kilometrin reitillä nautittiin maisemista, moottorivenekisoista kaukana rannalla ja lopulta mullasta kengissä. Vähän off-roadia on vain hyvästä ;)

Lautta Wellingtonista Pictoniin kesti 3 tuntia ja tuulta oli keikuttavasti, uni ja jäätelö maistui kevyeen huonovointisuuteen. Lisäks saatiin vuosisadan naurut Fujin kanssa (Tuukka kertoo lähiaikoina enemmän Fuji-pandasta! :)



Picton
Perillä meitä odotti rannassa uusi auto, Nissan Tiida. Jalkatilaa oli ruhtinaallisesti ja sekös meille sopi! Aamulla check-outin jälkeen käytiin satamassa pyörähtämässä ja vuoristotiematkalla kohti Motuekaa pysähdeltiin moneen otteeseen rinteille ja rannoille ikuistamaan aurinkoista ja lämmintä päivää.

Motueka
Suurena suunnitelmana oli ajaa eteläsaarella Franz Josefin jäätikölle, mutta todettiin, että nyt saa ajaminen ja jatkuva paikanvaihto jäädä hetkeksi. Buukattiin kertaheitolla kolme yötä Motuekaan. Hostellilla, Laughing Kiwissä, oli kuuma poreamme päivittäin käytössä klo 8-21! Siellä istuskeltiin iltaisin, grillailtiin pihalla ja nautittiin olostamme!

Viikon kävelykiintiö käytiin täydentämässä 20 km vaelluksella Abel Tasmanin kauniissa luonnonpuistossa. Sieltä löytyy matkoja joka makuun, monen päivän vaelluksista iltapäivän rantsuiluun! Taxiveneet kuljettavat porukkaa n. 20-50 nz$ hinnalla rannoille ja sieltä voi kävellä hyvin opastettuja reittejä pitkin takaisin tai olla päivän rannalla ja tilata venekuljetuksen myös takaisin päin. Kajakointi oli myös suosittua Abel Tasmanin edustalla!



Christchurcia kohti oli pikkuhiljaa ruvettava kulkemaan, joten kirjoitettiin navigaattoriin seuraavaksi päämääräksi Hanmar Spings ja lähdettiin ajelemaan! Matkalla Pekka tilasi ruuaksi "Tuukan special perunamorkkiksen", joka oli "jotain perunajuttua"  - no, siinä oli kilo perunoita, vähän pekonia ja herkkusieniä mauksi ja kastiketta sekä purkillinen ranskankermaa :D Tuukka söi siitä lopulta yli puolet ja oli sitten hyvässä koomassa loppu autoilun :D



Maruia Fallilla pysähdyttiin ihmettelemään vesiputousta ja hyppimään joen uoman kivillä, ihanaa!!



Hanmar Springs
Oltiin perillä iltapäivästä ja kipaistiin väli- ja iltapalavehkeet kaupasta. Kaisa ja Pekka lähti välipalan jälkeen testaamaan paikallista Thermal pools & spa-aluetta. Siellä oli vaikka ja mitä, mutta ehdottomasti paras oli liukumäki!! Kahden istuttavalla donitsilla sai hurjan vauhdin suppiloon ja sieltä täyttä päätä loppuun :D ihan loistava mesta kesäpäivänä!! Siellä on kaikenikäisille jotain!

Akaroa
Motuekassa tutustuttiin Indianasta kotoisin olevaan Jessiin, jonka vinkistä päätettiin ennen Christchurcia poiketa vielä yöksi Akaroaan. Naputeltiin kaupunki navigaattoriin ja lähdettiin ajelemaan! Kaupunki oli kaunis, pieni paikka vuorten sylissä, meren rannalla suojaisassa poukamassa. Saatiin hostellista yöpaikka ja tuttuun tapaan kokkailtiin iltapalaa ja ihmeteltiin maailman menoa!

Christchurch
Viimeinen yö vietettiin Christchurchissä, monelta oltiin matkan varrella kuultu, ettei sinne kannata mennä sen aiemmin kuin on tarvis. Näin se vähän oli - siellä ei juurikaan ollut mitään erikoista tai sävähdyttävää. Koko maupunki oli yhtä rakennustyömaata (ilmeisesti manjäristysten jäljiltä). YHA-hostelli oli kyllä siisti ja mukava, mutta sen lisäksi ei oikein muuta sanottavaa. Pekka ja Tuukka kokkaili jäätävän hyvät grillisapuskat ja ilta vietettiin kolmistaan viinipullollisten ääressä Fijin lämpöä odotellen :)


perjantai 24. huhtikuuta 2015

Rentoutumista ja ihmettelyä eteläsaarella NZ

Mullistavia uutisia! Ollaan edelleen Uudessa-Seelannissa!; )








Viimeaikoina ollaan touhuttu kaikenlaista, erillään ja yhdessä. Vietimme kolme yötä Motuakassa, aivan mahtavassa hostellissa YHA lauching kiwi (suosittelen). Paikka on varustettu mm. paljulla tähtitaivaan kera ja extra- ominaisuutena aivan eeppisen hienot majoituskumppanit!




Itse koen ja saan kokemukseni matkasta ihmisten kautta, minulle on erittäin tärkeää (hyvällä tavalla) tavata uusia ihmisiä, jakaa kokemuksia ja solmia uusia ystävyyssuhteita.
Nyt on mm. mahdollisuus majoittua Australiassa, saksassa, jenkeissä yms. joihin sattuu joskus tupsahtamaan! :)






Yksi suurimmista opeista itselle (jonka tahdon myös jakaa) on ollut tajuta että tälläisellä matkalla ei tarvitse kaikkea tehdä yhdessä. Vaikka ollaan samalla reitillä niin  jokainen saa toteuttaa sen kuten tahtoo. Ihmiset kokevat eri tavoin eri asiat!






Viikkoon on mahtunut mm. viiniä rannalla paikallisten omenanpoimijoiden kanssa, paljuilua saksalaisten neitien kera sekä seisomista keskellä vesiputousta! Unohtamatta vuoristoteitä joilla pääsee vähän testailemaan ajotaitoja ja käsittämätöntä höyrytraktoria 1800-luvulta!





Olen miettinyt: matka  jälkeen jos joku kysyy minulta mikä oli parasta.

Vastaisin että ihmiset joita tapasin :))

Terveisin  Pekka

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Heppailua kontumaisissa maisemissa



Olin jo kotoa asti odottanut, et pääsisin ratsastamaan mahdollisesti juur Uudessa-Seelannissa. Rototuassa muutama päivä sitten vihdoin otin asiakseni selvittää missä ja miten. Löysin Horse Trekking Lake Okarekan yhteystiedot kartan reunasta ja laitoin sähköpostia. Sovimme ajan seuraavaksi päiväksi ja hinnaksi kahden tunnin vaellukselle tulisi $100, eli noin 60€.

Vaellukselle lähtijöinä meitä oli kahden oppaan lisäksi kolme osallistujaa, joka osoittautui mainioksi määräksi. Sain omaksi ratsukseni Jake-nimisen 15-vuotiaan ruunan, joka tallitytön sanojen mukaan on hänestä itsestään "ihan paras, mutta voi olla muita hevosia kohtaan vähän pomotteleva"... Jake oli kuitenkin heti alusta asti vakaan oloinen, eikä korvaansa lopsauttanut, vaikka oppaan ratsuna ollut nuorukaisheponen vähän poukkoilikin heti lähdössä.



Itse vaellukselle lähdettiin tuttuun tapaan jonossa. Maisemat jo tallilla / laitumilla olivat kontumaiset ja mitä pidemmälle pääsimme, sitä huikeammiksi ne kävivät. Nousimme puiden muodostamaa kujaa pitkin ylös kukkuloille päin. Välillä vasemmalla puolella aukesi maisemat kumpuileville lammaslaitumille, joiden takaa siinsi kauniisti auringon valossa kimalteleva, sininen järvi, Lake Okareka. Lammasjoukko seurasi tarkkaavaisesti ja kummissaan meidän menoa.




Yhtämittainen pitkä ja melko jyrkkä nousu sai hevoset pärskähtelemään loppumatkasta. Ylös päästyämme eteemme aukesivat vihreät nurmilaitumet, joissa siellä täällä näkyi muutama musta lehmä. Kuljimme laidunten läpi, välillä pysähdellen avaamaan portteja laidunten välillä ja kuvaamaan hulppeita maisemia.




Kaukaa laidunten ja toisen järven, Lake Taraweran, takaa nousi jylhä vuoristomaisema, jonka nimikkovuorena komeili laakealle ulottuva Mount Tarawera. Tunne oli aivan käsittämätön. Maisema oli niin huikea ja kauan odotettu vaellus käsillä, etten osannut kuin vain hiljaa nauttia hetkestä. Luulen, että tunne oli auringonkin meitä helliessä niin yhteinen ja henkeäsalpaava koko vaellusporukalla, että nautimme vain maisemissa ja annoimme luonnon puhua puolestamme.



Vähän ennen vaelluksemme korkeinta kohtaa toinen opas otti mukaansa ne, jotka tahtoivat laukata. Älytöntä edes kysyä multa, sillä se oli vielä se omassa matkassa kaikkein odotetuin asia. Edessä näkyi vihreää nurmilaidunta, välillä jyrkästikin kumpuilevaan, ylöspäin viettävää aukeaa ja kun lupa oli annettu, niin silloin mentiin! Se on käsittämätön tunne, kun maisema vilisee, tuuli kutittelee kasvoja ja tunnet, miten hevonen allasi on kertakaikkiaan riemuissaan, kun saa vihdoin päästellä menemään! Riemu tarttuu ja se vaan on aivan mieletöntä!



Pysähdyimme vihdoin korkeimmalle paikalle, josta alas Lake Okarekan suuntaan laski nurmirinne jyrkästi. Toisella puolella aukesi Lake Tarawera ja sen takana samanniminen vuoristoalue. Järvet kimaltelivat kilpaa, tummat ja karut vuoren rinteet jylhistivät osaltaan maisemaa ja nurmikukkuloilla näkyi siellä täällä lampaita.



Laskeuduimme jyrkkiä rinteitä hiljaksiin alaspäin, välillä pientä vuorenreunapolkua ja välillä mutkitellen rinnettä alas. Maantasalla laukattiin vielä pari pellonpätkää ja homma alkoi olemaan viimeistä pisaraa myöden täydellistä. Hymyilin vaan ja ilo pulppusi sisälläni.



Tuukka ja Pekka olivat jo kerinneet parkkipaikalle kun saavuimme takaisin tallille, joten laskeuduin alas ratsailta ja kiitin vielä Jakea ja oppaita mahtavasta kokemuksesta. Ikimuistoinen kokemus, jota saan kantaa mukanani koko loppuelämäni. Huippua!



So in love with horse trekking,
~Kaisa

torstai 16. huhtikuuta 2015

Käveltiin Mordoriin

Uusi Seelanti on ihmeellinen. Olimme päätyneet matkakumppanini Pekan kanssa Okere Falls:ille. Mutainen polku kiemurteli läpi tiheän viidakon, eksoottiset linnut ääntelivät ja pieni vesiputous ampui ulos kajakkeja melojineen tasaisin väliajoin. Palasimme ajoneuvollemme, Bluebirdi:lle aikeinamme noutaa matkakumppanimme Kaisa, joka oli kartoittamassa Lake Okarekan maastoa hevosen selästä käsin. Alle tunnin ajomatkan aikana ajoimme Okere Falls:in sademetsästä vanhan punapuumetsän, kumpuilevien niittyjen ja peilikirkkaan järvimaiseman ohi, kunnes saavuimme ratsutilalle. Kaisan hypättyä ratsailta aloitimme ajomatkan kohti seuraavaa päämääräämme, National Park:ia, jossa viettäisimme seuraavat kaksi yötä. Matkan aikana maisema vaihtui lukuisia kertoja ja Lake Tauopon kohdalla vedimme auton sivuun. Maisemien perusteella luulimme olevamme takaisin Suomessa. Onneksi näin ei ollut.




National Parkin hostelli sijaitsi ylhäällä vuoristossa, jonne saavuimme iltamyöhään. Tarkoituksemme oli valmistautua huomiseen koitokseen, 19 kilometrin Tongariro Alpine Crossingiin. Vaikeamaastoiseen vaellukseen aina meren pinnasta 1886 metriä korkealle ulottuvan Red Crater vuoren huipulle. Emme olleet syöneet mitään ja harmiksemme saimme kuulla paikkakunnan ainoan ruokakaupan/huoltoaseman olleen jo suljettu. Lähdimme siis valmistautumaan vaellukseen naapurirakennukseen, Schnapps Baariin. Hirsistä tehtyyn ja takalla lämmitettyyn tavernaan. Vatsanpohjalle oli saatava edes jotain.

Vaelluspäivä sarasti ja vuorelle oli luvattu lumisadetta ja kovaa tuulta, joka saisi ilman tuntumaan -9 asteiselta. Katsoimme, kuinka moni muu uskaliaalle vaellukselle lähtijä veti ylleen toppahaalareita ja pakkasivat reppuunsa runsaita eväitään. Meille koko matkaksi oli Suomessa luvattu pelkkää aurinkoa, joten varustuksenamme oli pitkähihainen paita, Pekan yksi sormikas ja neljä kananmunaa jaettavaksi. Kovan paikan varalle olimme hankkineet myöskin pullolisen tequilaa.

Ensimmäisen kovan nousun jälkeen oli aika suorittaa varustehuolto. Päätimme myös keventää kantamustamme ja otimme hömpsyt kallisarvoisesta pullostamme. Matka jatkui railakkaammin. Ylös päin kavutessamme hengitys kävi raskaammaksi ja tuuli yltyi. Emme enää kuulleet toisiamme vaan jatkoimme ylös päin jyrkkenevässä vuorenrinteessä huipun jo siintäessä edessäpäin.

Vastoin odotuksia saavutimme lopulta vuoren huipun. Näky oli henkeäsalpaava. Ilma oli kirkas ja tuliperäinen maasto etäämmällä hönki ylös valkoisia savupilviä. Oli aika syödä evääksi pakkaamani kananmuna ja päätimme keventää kantamustamme ottamalla hömpsyn tequilaa. Retkikuntamme hajosi. Tequilan voimin sain itsestäni irti 10 sekunnin raivokkaan spurtin alas vuorelta. Suunnan ollessa jyrkästi alaspäin meno ei kuitenkaan loppunut omaan väsymykseeni. Olin erkaantunut matkakumppaneistani Pekasta ja Kaisasta, mutta päätin jatkaa vaellusta omin voimin.


Kova tuuli toi alueelle pilvimassan ja näkyvyys heikkeni. Onnistuin kuitenkin pysymään reitillä alkuperäiskansoituksen pystyttämien merkkikylttien ansiosta, viistossa lentävän lumisateen pistellessä kasvoillani. Alemmas laskeuduttuani sade muuttui vedeksi ja eikä loppua näkynyt.

Olin laskeutunut alas karua tuliperäistä vuorenrinnettä jo tovin ja aurinko oli jälleen alkanut paistamaan. Luulin olevani taivaan porteilla, sillä nyt polun molemmin puolin kasvoi palmuja ja tiheää aluskasvillisuutta. Vaelsin syvemmälle varjoiseen sademetsään, jossa paratiisin linnut taas lauloivat. Aloin olla jo epätoivoinen, kunnes lopulta pääsin ulos viidakosta. 40 minuuttia myöhemmin retkikuntamme oli taas koossa ja sain kuulla Kaisan & Pekan juuttuneen vuosisadan lumimyrskyyn vuorella. Päätimme jälleennäkemisen kunniaksi ottaa viimeiset hömpsyt tequilaa ja auringon paisteessa suuntasimme takaisin kohti majataloamme. Illan jo hämärtäessä näimme kuinka juuri valloittamamme tulivuori (elokuvistakin tuttu Mount Doom) sylki taivaalle suuren mustan savupilven. Reitti suljettiin seuraavilta retkikunnilta. Jatkoimme valloituksemme juhlistamista majatalollamme.
 -Tuukka